perjantaina, huhtikuuta 24, 2015

tiistaina, huhtikuuta 21, 2015

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2015

vesivärein

On vaikeaa seilata läpi aallokkojen ja pysyä tasapainossa. 
Laiva ei saa kaatua, joutua uppeluksiin, singota ilmaan.
Sinisyys on kalojen valtakunta ja taivaalla lentävät merilinnut.
Kumpaankaan en kuulu.
Hän pitää lintua kädessään,
miettii jo,
milloin se lentää pois.

perjantaina, huhtikuuta 17, 2015

Kevätkatuja pitkin.

Omakuva

Hänellä on
                    suu, silmät, kädet, jalat, hiukset,
                       kukkakuvioinen hame, oranssi huivi ja hymyilevät poskipäät.
Hän kävelee kevätkaduilla yllään valtavan painava epävarmuus,
                                                                              mutta sitä ei kukaan huomaa,                                
                                                                             sillä hän ei vajoa asvalttiin.

              Hän on suunnattoman vahva.                                                               

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2015

lauantaina, huhtikuuta 04, 2015

mainitsemisen arvoista


Lista asioista, jotka tuntuvat kivoilta:
Oranssit tulppaanit,
mummilan pääsiäisnarsissit,
vihreääkin vihreämpi basilika,
sininen lempihuivini,
leikkivä koira (Eikö se muistutakin ihan leijonaa pehmoleluharjoineen?),
haukotteleva koira,
hymyilevä minä,
taivas kerrostalon viidennestä kerroksesta katsottuna.