maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Hiljaa ohittaa


Herään taas aamuun painavaan,
olen melkein menettänyt toivoni kaikkeen olevaan.
Lääkkeet, sanat, teot eivät pysty minua parantamaan,
olen väsynyt sairautta vastaan taistelemaan.

Kysyit, uskonko enkeleihin,
selkäni takana kuuluviin askeleihin.
En minä niitä kiinni saa,
kun ne sieluni hiljaa ohittaa.

Kävelen ulkona hämärää polkua maan.
Tiedän, etten astuisi askeltakaan,
jos et olisi minusta viime hetkellä kiinni saanut,
hetken aikaa kantanut.

Kysyit, uskonko enkeleihin,
selkäni takana kuuluviin askeleihin.
En minä niitä kiinni saa,
kun ne sieluni hiljaa ohittaa.

Sanoit, maailma on hyvyyttä vaan.
Olisinko valmis luottamaan,
parempaa huomista toivomaan,
kaikessa rauhassa toipumaan.

Kysyit, uskonko enkeleihin,
selkäni takana kuuluviin askeleihin.
En minä niitä kiinni saa,
kun ne sieluni hiljaa ohittaa.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015

Hukkumaan

Mikään ei voi pitää musta kii,
katselen autoja ohikiitävii,
ja ajattelen, et mennään vaan,
sinne tuttuun vankilaan, sairaalaan.

Illalla koitin hävitä maailmasta,
lakata olla olemasta.
Uni ikuinen peittäis harsollaan,
äiti, isä, anteeks vaan.

Aina sukellan syvään mustaan uudestaan,
pohjia sameita tutkimaan, hukkumaan.
Liian raskas satu kerrottavaksi,
tarkoitettu onnettomasti loppuvaksi.

En suunnitellut itselleni tällaista nuorta aikuisuutta,
sillä nyt mun pitäis elää, kokea kaikkea uutta.
Mut sen sijaan ihmisarvo sairaalassa punnitaan,
siellä loputtomasti jumitetaan.

Voi, kun voisin itselleni anteeksi antaa,
niin paljon minusta pitää huolta kantaa.
Elämäni mennyt tahtomattani sekaisin,
milloin tästä painajaisesta heräisin?

Aina sukellan syvään mustaan uudestaan,
pohjia sameita tutkimaan, hukkumaan.
Liian raskas satu kerrottavaksi,
tarkoitettu onnettomasti loppuvaksi.


sunnuntaina, marraskuuta 22, 2015

Reikä

 
Kykenin torjumaan
sanat, jotka uhkasivat hakata minut,
painajaiset,
silmien terävät mulkaisut, siksi kun olin olemassa.
 
Hajosin vasta,
kun oma mieleni kääntyi minua vastaan.
 
 
Ulkona satoi ensilumi. Sairaalan piha hohtaa valkoisena.
Sisällä odottavat potilaat ovat syväjäässä.
Sitä tämä on, odottamista.
 

maanantaina, marraskuuta 16, 2015

Unohdetaanko?

Unohdetaanko
                        kaikki ne yöt, milloin luulit, ettet oo turvassa,
                        joissa itsees lyöt, et sun pitäis olla paikassa kauheemmassa, vankilassa?
                        Harhaluulot toinen toisensa jälkeen veti sut elämän laidalle,
                        et vaikuttanut itses silmiin yhtään sairaalle.

Unohdetaanko,
          unohdetaanko,
                unohdetaanko?

Varovasti, että en mene rikki.

torstaina, marraskuuta 12, 2015

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2015

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2015

Sinulla auringonkukat hiuksinasi

 
 Sinulla auringonkukat hiuksinasi,
sanoit:
        et olisi halunnut.

Sinulla auringonkukat hiuksinasi,
itkit mielisairaalan käytävillä;
et olisi todellakaan halunnut.

Sinulla auringonkukat hiuksinasi,
luotit tuntemattomiin;
ei olisi ollut vaihtoehtoa olla luottamatta,
vaikka se sattuu.
 Olla kuin avoin kirja, jonka juonen käännekohta luetaan yhä uudelleen,
avataan kansi väkivalloin.

Sinulla auringonkukat hiuksinasi,
 kuka ne päähäsi kasvatti?
Sinä itse,
kauneutta kauheuden keskellä.
Selviytymistarina ilman luovuttamista.

Sinulla auringonkukat hiuksinasi.